Jamertek myy sekä rakentaa laadukkaat PolarHouse loma-asunnot Äänekoskella
Äänekoskelainen rakennusyritys Jamertek on aloittanut yhteistyön pohjoissuomalaisen PolarHouse-talotehtaan kanssa. Yrittäjä Jarmo Vainikainen kertoo, että idea edustuksesta syntyi, kun yritys pystytti tänä vuonna PolarHousen talon Ääneseudulle.
-Saatiin täkäläiseltä ostajalta rakennusurakka, jossa kohde myös viimeisteltiin muuttovalmiiksi asti. Työn aikana talopaketin kokonaislaatu, harkitut yksityiskohdat ja tehtaan palvelut vakuuttivat, eli yhteistyö sujui. Tuli työporukan kanssa puheeksi, että näitähän tekisi mieluusti enemmänkin ja asia tuli esille myös tehtaan suuntaan.
Keminmaalla tuotantoaan pyörittävä PolarHouse etsi saman aikaan yhteistyökumppaneita ja edustajia eteläisemmän Suomen kasvualueilta ja etenkin mökkiseuduilta. Vapaa-ajan asunnoille ja omakotitaloille on kysyntää, vaikka huoneistorakentaminen on ollut vaikean laman kourissa.
-Nyt toimimme PolarHousen edustajana ja mieluusti myös pystytämme myymämme kohteet, jos ostaja niin haluaa, Vainikainen kertoo.
PolarHousen myynti- ja markkinointijohtaja Ville Köngäs korostaa, että yhtiössä panostetaan laatuun ja luotettavuuteen. Voi valita valmiiksi suunnitellun tai ostajan tarpeisiin, toiveisiin ja unelmiin räätälöidyn ja tiloiltaan hyvinkin yksilöllisen ja yksityiskohtia myöten harkitun kokonaisuuden. Talon ulkoasuun on tarjolla myös muita, kuin hirsimäisiä pintaratkaisuja.
Monesti rakennuspaikkakin voi sanella mahdollisuuksia.
-Yhteistyössä haemme tyylikkäitä ja toimivia toteutuksia, jotka palvelevat asiakkaan tavoitteita, Köngäs kertoo.
Hän toteaa, että yrityksellä on vuosien kokemukset lämpöhirsirakentamisesta, jossa elementtirakenne yhdistettään jykevään hirsitalon ulkonäköön.
-Rakennustapa on kuitenkin energiatehokkuudeltaan ylivoimainen johtuen hirsipaneelien väliin laitetusta eristeestä, joka on ekologista puusta valmistettua kuituainesta. Hirsitunnelmaa voidaan vaalia massiivihirsinurkilla tai nurkkalankuilla, Köngäs selvittää.
PolarHousella on ollut paljon toimituksia Lapin lomakyliin ja lomakeskuksille vaativaan yrityskäyttöön, jossa viihtyisyys, toimivuus, tyylikkyys ja taloudellisuus ovat elinehto pohjolan ankarissa olosuhteissa.
-Olemme olleet toteuttamassa pohjoisen lujasta puumateriaalista rakennettuja, hyvinkin mittavia ja vetovoimaisia matkailuhankkeita.
Pieninä, vaan ei vähäisinä rakennuksina mallistoon kuuluvat myös kesämökit. Pieni mökki on monelle iso unelma. Kun vapaa-ajan asunto suunnitellaan ja toteutetaan vastaamaan toiveita, siellä myös viihdytään.
Jarmo Vainikainen kertoo, että tärkeänä kannustimena yhteistyöhön PolarHousen kanssa on tiedonkulku, toimitusten sujuminen ja molemminpuolinen luotettavuus.
- Talopaketin ostajan kanssa voimme sopia kohteen rakentamisesta alusta loppuun tai siinä mitassa kuin hänelle sopii.
Vainikainen kertoo, että ammattilaisten voimin ok-talon katon alle ja ikkunoiden taakse päästään muutamassa päivässä. Sisätiloissa on sitten hyvä jatkaa.
-Tärkeää on myös toimitusten osuva aikataulu. Kun töihin päästään käsiksi ripeästi ja sovittuna aikana, eivät elementit joudu seisomaan sateessa odottamassa.
Jamertekilla on työntekijöinä kahdeksan rakennusammattilaista. Tarvittaessa rivejä vahvennetaan paikallisilla rakentajilla ja yritysten väellä.
-Yhteistyötä tehdään jatkuvasti ja edistetään paikalista pärjäämistä ja hyvinvointia, Vainikainen
Ota yhteyttä:
Jarmo Vainikainen
0400 814 013