In English På Svenska Auf Deutsch Español По-русски

Elämää Riekkorinteessä

Ilman muuta tämä on meidän lopullinen kotimme, sanoo Jarmo Eurasto Nuorgamiin, Tenojoen töyräälle kesällä 2008 valmistuneesta PolarHouse-lämpöhirsitalostaan. Tänne muuttaa Saija-vaimokin pysyvästi asumaan etelä-Suomesta, kun eläkeikä erityisopettajan työstä parin vuoden kuluttua koittaa.

Ennen Nuorgamiin muuttoaan Jarmo Eurasto on asunut Lahdessa, missä hän suoritti myös valokuvaajan tutkinnon Lahden Taideteollisessa oppilaitoksessa. Ensimmäisen kerran hän tuli Tenolle -71 ja on ollut viimeiset 11 vuotta utsjokinen.

 

Tällä hetkellä oman DÁL-matkailuyrityksen puitteissa Jarmo toimii valokuvaajana, kalastus- ja eräoppaana Tenolla, tunturissa ja Jäämerellä sekä järjestää soutupalvelua Tenolla. Viime kesänä Tenolta soudettiin lohta asiakkaiden ja perheen kanssa n. 300 kiloa, vaikka kesä ei erityisen hyvä kalastuskesä ollutkaan. Lohet kalastetaan Jarmon itsensä valmistamilla perhoilla, joita talviaikaan syntyy satoja kappaleita – omaan käyttöön ja myyntiin.

Talven ansiotyötä on myös riekonpyynti herrojen herkuksi ja omaan käyttöön. Valokuvaus ja luontojuttujen kirjoittaminen ovat monipuolisen lapinmiehen elinkeinoja. Tuotekuvauksia tehdään monen tyyppisille yrityksille ja tarjolla on myös luontokuvaa Lapista.

Puoli vuotta kestänyt talonvalintaprosessi sai hyvän päätöksen, kun Järvenpään Hirsikylässä tutustuttiin Päivisen Pertin esittelemään PolarHouse-lämpöhirsitaloon. Erityisesti ihastuttiin talon ilmavuuteen, valoisuuteen ja käytännöllisyyteen ilman hukkaneliöitä. Eurastojen talo on PolarHouse Nordic 82-lämpöhirsitalon laajennettu versio, täysiverinen omakotitalo 99 m2 asuinaloineen, pohjoisen ilmanalan vaativine lämmön- eristyksineen ja lattialämmityksineen.

Talo nousi rivakasti yhteistyössä hyvien kumppaneiden kanssa ja siitä tuli kerralla talviasuttava. Lämmitetyt kivi- ja laminaattilattiat sekä kaakelipinnat ovat Lahden kaakelista. Varaava takka on Warma-uunin työtä, keittiö- ja kiintokalusteet Novartilta ja kalusteet HT-collectionilta.

Eurastojen alakerrassa on olohuoneen ja tupakeittiön lisäksi makuuhuone, isännän työhuone, sauna-, kylpy- ja kodinhoitotilat sekä erillinen riista- ja kalankäsittelyhuone. Parvella on reilun huonekorkeuden ansiosta hyvä työskentelytila – sopiva myös vieraiden majoittamiseksi. Tavoitteena oli muuttaa kalustusta myöten valmiiseen taloon ja se toteutui, sanoo Jarmo. Talon lisäksi autotalli oli muutettaessa valmis. Päärakennuksen ulkomaali vain pitää tulevana suvena pohjamaalauksen päälle vetää.





Alakerrassa on avaran tupakeittiön lisäksi makuuhuone ja isännän työhuone. Keittiö- ja kiintokalusteet ovat Novartilta ja varaava takka Warma-uunilta.

Näkymä parvelta olohuoneeseen. Taiteilijaystävien työstämät veistokset ja grafiikka sekä isännän ottamat valokuvat ovat olennainen osa sisustusta.

 

Eurastojen talo on täyttä omakotitalolaatua kodinhoitotiloja myöten.  


Työhuone on kovassa käytössä. Täällä syntyy lohiperhoja ja valokuvia, retkisuunnitelmia ja luontojuttuja…


Kesäyön aurinko luo tunnelmaa löylyhuoneeseen.


Parvi muotoutuu ajan myötä Saijan ’ILOPILVI’-neuleiden suunnittelu- ja valmistustilaksi.

ELÄMÄ ON ANTOISAA JA KIIREETÖNTÄ!

Eurastojen asuinympäristössä eletään suurelta osin luontaistaloudessa. Luonto tarjoaa mahdollisuuden kalastukseen, metsästykseen, marjastukseen, sienestykseen... Nuorgamissa ja Utsjoella – 20-30 kilometrin etäisyydellä – sijaitsevat rajakaupat palvelevat erinomaisine tuotevalikoimineen. Lapset, Reetta ja Ruusa perheineen asuvat ja työskentelevät etelä-Suomessa. Vierailut pohjoiseen ovat mieluisia.

Eurastojen tuttavapiiri löytyy etelästä ja pohjoisesta. Pohjoisen asukkaiden välittömyys laajentaa tuttavapiiriä luontevasti. Vaikka etäisyys naapureihin on suuri, nähdään, kahvitellaan ja autetaan toinen toisiamme usein.

 


Taloon suunniteltiin toimiva kalan- ja riistankäsittelytila.

 


Pihapiirin kotikettu pitää pesää lähimaastossa.





Asiakkaiden lisäksi Jarmo soutaa lohta myös kalastuksesta innostuneen Saija-vaimon kanssa. Kesän 2009 toisen soudun lohi.  (kuva Saijasta ja lohesta)


 


”Maisema kuin maalaus” ei voisi paremmin Eurastojen paikkaa kuvata. Jokaisena vuoden- ja vuorokauden aikana se on erilainen. Tässä kaamoksen sininen hämärä.


DÁL JARMO EURASTO T:mi
Nuorgamintie 2610, Riekkorinne
99800 IVALO
puh. 040 768 8794
jarmoeurasto(at)hotmail.com





PolarHouse | Sannitie 2, 94450 Keminmaa | Puh 020 755 9070 | Fax 020 755 9071 | info@polarhouse.com